Skip to content
Avaa sivuvalikko

Ultraäänitutkimus syövän diagnostiikassa

Ultraäänitutkimus on säilyttänyt asemansa edullisena, vaarattomana ja potilaalle vaivattomana yleistutkimuksena erityisesti vatsan alueen elinten ja syöpien diagnostiikassa.

Ylävatsan elinten kuten maksan, sappirakon, haiman, pernan ja munuaisten tilasta saadaan ultraäänitutkimuksella hyvä yleiskuva myös syöpää epäiltäessä. Erityisanturein voidaan selvittää gynekologisten elinten ja eturauhasen tilaa. Eturauhastutkimuksissa hyödynnetään endorektaalista anturia. Kilpirauhasen ja kaulan kuvantamisessa saadaan pinta-anturein hyvä kuvatarkkuus. Rintojen tutkimisessa ultraääni on useimmiten mammografiaa ja magneettitutkimusta täydentävä menetelmä.

Reaaliaikainen ultraäänikuva palvelee myös neulanohjausmenetelmänä monenlaisissa toimenpiteissä, kuten biopsianäytteen ottamisessa ja nestekertymien tyhjennyksissä. Laite voidaan siirtää helposti sinne, missä sitä tarvitaan, esimerkiksi vuodeosastolle.

Ultraäänitutkimus on täysin vaaraton kuvausmenetelmä. Näkyvyys sisäelimiin vaihtelee sen mukaan, onko ultraäänidetektorin (eli uä-anturin) ja elinten välissä luita tai ilmaa, joiden läpi ultraääni ei kulje. Joskus ultraäänitutkimus näyttää esim. maksapesäkkeet paremmin kuin tietokonetomografia, mutta voi käydä myös päinvastoin.

Ultraäänitutkimus ei ole jälkikäteen tulkittavissa, koska kuvadokumentaatio ei ole samalla tavalla kattavaa kuin tietokonetomografiassa tai magneettikuvauksessa. Ultraäänikuvan antama tieto tulkitaan sen vuoksi aina tutkimustilanteessa reaaliaikaisesti.

Lue uusimpia tiedotteita

Toivon aiheita -podcast

Toivon aiheita -podcastissa toimittaja Minna Kuukka keskustelee Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan asiantuntijoiden kanssa avoimesti aiheista, joita moni syöpään sairastunut, läheinen tai...

Lue lisää

Mehiläinen tarjoaa uusia hoitoja Alzheimerin tautiin – Geriatrian vastuulääkäri: ”Valtava harppaus lisäämään elinvoimaisia vuosia”

Mehiläinen on aloittanut Alzheimerin taudin varhaisvaiheeseen tarkoitettujen anti-amyloidihoitojen tarjoamisen Helsingissä Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalassa. Uudet lääkkeet vaikuttavat amyloidin kertymiseen aivoissa hidastaen taudin etenemistä ja parantaen merkittävästi...

Toimenpideradiologia: Uusia, vähän kajoavia syövänhoitoja

Docrates Mehiläisessä hyödynnetään nyt myös toimenpideradiologiaa osana syövänhoitoa. Toimenpideradiologia tarjoaa potilaille uusia, vähän kajoavia ja tutkimusnäyttöön perustuvia kuvantamisohjattuja toimenpiteitä syövänhoitoon....

Rintasyöpä ja seksuaalisuus -podcast-jakso

Rintasyöpä muuttaa kehoa monin tavoin ja vaikuttaa lähes aina myös kehon kuvaan ja seksuaalisuuteen. Silti tästä aiheesta usein mieluummin vaietaan...

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Ajanvaraus

ma–pe 8–16