Skip to content
Avaa sivuvalikko

Syövän hoitomuodot

Syövän hoidossa on tarjolla yhä enemmän ja yhä tehokkaampia hoitovaihtoehtoja. Kolme perushoitolinjaa ovat sädehoito ja lääkehoidot ja kirurginen hoito. Lisäksi hyödynnämme Docrateella uusimpia immuno-onkologisia ja radioisotooppihoitoja ja muita täsmälääkkeitä.

Syövän hoidon tulee aina olla yksilöllistä. Hoidon valinnassa tarvitaan tarkka tieto kasvaintaudin sijainnista, levinneisyydestä ja solutyypistä ja muista hoidon valintaan vaikuttavista tekijöistä. Hoidon suunnittelu tapahtuu Docrateella moniammatillisessa asiantuntijatiimissä, johon kuuluu onkologin eli syöpälääkärin lisäksi radiologi eli kuvantamistutkimuksen tekemiseen ja tulosten tulkintaan perehtynyt erikoislääkäri sekä patologi. Hoito tulee aina suunnitella yksilöllisesti ja perustua tarkkaan diagnostiikkaan.

Docrateella hoitopäätökset tehdään yhdessä potilaan kanssa keskustellen niin, että hän on tietoinen hoidon mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Tavoitteenamme on taata mahdollisimman hyvä elämänlaatu ja arki syöpähoitojenkin aikana.

Hoidon onnistumisen kannalta keskeisintä on sen aloittaminen viiveettä. Docrates Syöpäsairaalassa hoitoon ei ole jonoa, vaan hoidot aloitetaan välittömästi, kun hoidon valintaan tarvittavat tiedot on kerätty ja sairastuneen tila sen sallii.

Docrates Syöpäsairaalan hoitopolku kattaa koko syövän hoitoketjun diagnostiikasta hoitojen jälkeiseen seurantaan asti. Docrateen yhteistyökumppaneina leikkaushoidossa ovat Eiran Sairaala, Aava Sairaala Kamppi, Terveystalo ja HYKSin.

Hyvien hoitotulosten ja lisääntyneiden hoitomahdollisuuksien myötä hoitopäätökset tehdään yhdessä potilaan kanssa keskustellen niin, että hän on tietoinen hoidon mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Tavoitteenamme on taata mahdollisimman hyvä elämänlaatu ja arki syöpähoitojenkin aikana.

Docrates Syöpäsairaalassa ensimmäiseen vastaanottokäyntiin varataan yleensä puolitoista tuntia aikaa. Sairastumisen aiheuttama elämänmuutos herättää sairastuneessa sekä hänen läheisissään kysymyksiä, joiden läpikäyminen on erityisen merkityksellistä. Potilaan ja hänen läheistensä hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että riittävästi tietoa ja tukea on saatavilla läpi hoitoprosessin. Docrateelta potilas saa hoitotiiminsä yhteysnumeron, johon voi soittaa aina halutessaan.

Docrateella hyödynnämme uusimpia syövän hoitomuotoja, myös niitä, jotka muualla odottavat vielä käyttöönottoa. Näiltä sivuilta löydät hyödyllistä tietoa syövän hoitomuodoista. Voit myös soittaa meille, kerromme mielellämme lisää.

Eri hoitomuotoja syövänhoidossa

Yhdistelmähoito

Syövän hoidossa käytetään usein yhdistelmähoitoa, mikä tarkoittaa eri hoitomuotojen, kuten leikkauksen, sädehoidon ja lääkehoidon yhdistämistä. Näin voidaan parantaa hoitotuloksia.

Liitännäishoito

Liitännäishoidot (adjuvanttihoidot) ovat leikkausta täydentäviä hoitoja. Esimerkiksi kirurgisen hoidon jälkeen annettu sädehoito tai lääkehoito on liitännäishoitoa. Liitännäishoidolla varmistetaan syöpäsolujen tuhoutuminen ja niin ikään parannetaan potilaan ennustetta.

Tukihoito

Elämänlaadun kannalta syöpään sairastuneen on erittäin keskeistä kiinnittää huomiota kokonaisvaltaiseen terveydentilaan ja hyvinvointiin. Sairastunut tarvitsee usein lääkinnällistä kuntoutusta. Psyykkisistä oireista potilas selviää monesti läheisten ja omistautuneen hoitohenkilöstön tuella. Jos psyykkiset oireet jatkuvat pitkään tai vaikeuttavat elämää, saattaa esimerkiksi psykoterapiasta olla apua vaikeassa tilanteessa.

Tukihoidot lievittävät syövän tai sen hoitojen aiheuttamia oireita. Esimerkkeinä pahoinvointilääke sytostaattihoitojen aikana ja kivunhoito.

Tietoa uusimmista syövän hoitomuodoista löydät näiltä sivuilta.

Tietoa käyttämistämme uusimmista syövän hoitomuodoista

Lue uusimpia tiedotteita

Uusi TT-laite tuottaa entistä paremman kuvanlaadun ja tarkempaa diagnostiikkaa

Docrates Mehiläisen uusi TT-laite optimoi kuvausolosuhteet ja tuottaa entistä paremman kuvanlaadun ja tarkempaa diagnostiikkaa. Tietokonetomografia eli TT-kuvaus on yksi tärkeimmistä...

Lue lisää

Mitä jokaisen naisen tulisi tietää gynekologisista syövistä?

Lehdistötiedote 26.3.2025 | Gynekologiset syövät koskettavat naisia eri elämänvaiheissa, mutta niistä puhutaan harvemmin kuin rintasyövästä. Docrates Mehiläisen asiantuntija kertoo, mitä...

Pahoittelemme viiveitä asiakaspalvelussa ja asioinnissa

Päivitämme sairaalamme tietojärjestelmiä 28.2. alkaen ja tämä voi aiheuttaa hetkellisesti viiveitä asiakaspalvelussa ja asioinnissa. Pahoittelemme tästä asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa.

Docrates Oy sulautunut osaksi Mehiläistä 

Mehiläisen ja Docrates Syöpäsairaalan yrityskauppa saatiin päätökseen syyskuussa 2024, ja Docrates Oy on sulautunut osaksi Mehiläinen Oy:ta 1.3.2025

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma–pe 8–16