Skip to content
Avaa sivuvalikko

Kohdunkaulan syöpä

Kohdunkaulan syövän aiheuttajana pidetään HPV- eli papilloomavirusta. Yleisin kohdunkaulan syövän hoitomuoto on kirurginen leikkaus.

HPV-virus on sukupuoliteitse tarttuva infektio, jota löytyy satoja eri tyyppejä. Suurin osa infektioista paranee ajan myötä itsekseen, mutta jotkut tyypit aiheuttavat näkyviä syylämuutoksia (kondylooma) ja solumuutoksia kohdunkaulalle. Solumuutokset voivat hoitamattomana johtaa kohdunkaulan syöpään. Papilloomavirusinfektion saanut henkilö kantaa virusta kehossaan koko elämän.

Kohdunkaulan syövän oireet

Kohdunkaulan syöpä on hitaasti kehittyvä sairaus. Kohdunkaulan syövän ensioireena voi esiintyä etenkin yhdynnän tai ponnistelun jälkeistä verenvuotoa tai veristä ja pahanhajuista valkovuotoa. Levitessään kohdunkaulan syöpä voi kulkeutua muun muassa emättimeen, lantionpohjan kudoksiin, virtsarakkoon sekä peräsuoleen. Levinneen kohdunkaulan syövän oireita ovat tyypillisesti:

  • selkäkivut
  • virtsaamisvaikeudet
  • väsymys
  • alavatsakivut

Riski sairastua kohdunkaulan syöpään

Kohdunkaulan syövän kehittymisen riskiä lisää HPV-virukselle altistumisen lisäksi etenkin nuorena aloitettu seksuaalinen aktiivisuus. Riskiä voidaan vähentää käyttämällä kondomia yhdynnässä. Kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2013 lisätyn HPV-rokotteen ottamisella 11–12-vuoden iässä voidaan myös tehokkaasti ehkäistä virusinfektion saamista.

Muita tunnettuja riskitekijöitä ovat lukuisat sukupuolikumppanit, verenpainetauti, ylipaino, diabetes sekä synnyttämättömyys. Myös tupakoinnin on todettu altistavan kohdunkaulansyövälle sekä huonosti paraneville HPV-virus infektioille.

Kohdunkaulan syövän diagnosointi

Esiasteella tehdyt havainnot ovat merkittävä osatekijä kohdunkaulan syövän positiivisessa ennusteessa. Kohdunkaulan syöpään viittaavat solumuutokset todetaan usein PAPA-seulonnassa eli gynekologisessa irtosolukokeessa. Levinneisyyden selvittämisessä hyödynnetään muun muassa tietokonetomografiaa sekä lantion magneettitutkimuksia.

Kohdunkaulan syövän kokonaisvaltainen hoito Docrates Syöpäsairaalassa

Yleisin kohdunkaulan syövän hoitomuoto on kirurginen leikkaus. Paikallista esiasteista kohdunkaulan syöpää voidaan hoitaa myös muun muassa kohdunsuun sähkösilmukkahoidoilla (Loop-hoito). Pitkälle levinneen kohdunkaulan syövän ennuste on usein melko huono, mutta senkin etenemistä voidaan hidastaa sädehoidolla ja sytostaatti- eli solunsalpaajahoidoilla.

Hoidamme asiakkaitamme uusimpien kansainvälisten ja kotimaisten hoitosuositusten mukaisesti. Moniammatillinen hoitotiimimme tarjoaa jokaiselle yksilöllisesti räätälöidyn ja kokonaisvaltaisen diagnostiikan ja hoidon sekä mahdollisuuden uusimpiin lääkkeisiin. Tiimissämme on useita erikoislääkäreitä mukaan lukien onkologit, sädehoitolääkärit, gynekologit, kirurgit, isotooppilääkäri, radiologit ja patologi sekä hoitajat, jotka kaikki ovat kokeneita syövänhoidon asiantuntijoita.  Asiakkaillamme on myös mahdollisuus osallistua kliinisiin lääketutkimuksiin. Lisäksi tarjoamme tukipalveluja, kuten fysioterapiaa ja seksuaalineuvontaa.

Docrateella gynekologisia syöpiä hoitavat gynekologisen onkologian erikoislääkärit Johanna Mäenpää ja Kalle Savolainen.

Jos epäilette syöpää tai olette saanut syöpädiagnoosin, pääsette Docrates Syöpäsairaalan  erikoislääkärin vastaanotolle viiveettä ja ilman lähetettä. Ystävällinen henkilökuntamme ymmärtää syöpään liittyvän pelkoja ja huolia ja antaa tukea heti ensi kontaktista lähtien. Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja ammattitaitoisilta sairaanhoitajiltamme, 010 773 2000.

Lue uusimpia tiedotteita

Uusi TT-laite tuottaa entistä paremman kuvanlaadun ja tarkempaa diagnostiikkaa

Docrates Mehiläisen uusi TT-laite optimoi kuvausolosuhteet ja tuottaa entistä paremman kuvanlaadun ja tarkempaa diagnostiikkaa. Tietokonetomografia eli TT-kuvaus on yksi tärkeimmistä...

Lue lisää

Mitä jokaisen naisen tulisi tietää gynekologisista syövistä?

Lehdistötiedote 26.3.2025 | Gynekologiset syövät koskettavat naisia eri elämänvaiheissa, mutta niistä puhutaan harvemmin kuin rintasyövästä. Docrates Mehiläisen asiantuntija kertoo, mitä...

Pahoittelemme viiveitä asiakaspalvelussa ja asioinnissa

Päivitämme sairaalamme tietojärjestelmiä 28.2. alkaen ja tämä voi aiheuttaa hetkellisesti viiveitä asiakaspalvelussa ja asioinnissa. Pahoittelemme tästä asiakkaillemme aiheutuvaa haittaa.

Docrates Oy sulautunut osaksi Mehiläistä 

Mehiläisen ja Docrates Syöpäsairaalan yrityskauppa saatiin päätökseen syyskuussa 2024, ja Docrates Oy on sulautunut osaksi Mehiläinen Oy:ta 1.3.2025

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Puhelinpalvelu

ma–pe 8–16