Skip to content

Tutkimus: Miesten eturauhasen ja intiimialueiden terveys edelleen tabu

19.11.2025 Kategoriat: Tiedotteet
Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan teettämän tutkimuksen* mukaan 64 % suomalaisista miehistä ei tarkkaile intiimialueidensa hyvinvointia tai pohdi eturauhassyövän mahdollisuutta. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa, johon sairastuu joka päivä 15 suomalaista miestä ja josta toipumisessa varhainen toteaminen on tärkeää.

Docrates Mehiläinen Syöpäsairaala tutki syksyllä 2025 suomalaisten miesten suhtautumista intiimialueidensa hyvinvointiin. Kyselyyn vastasi 980 miestä, ja tutkimuksen kokonaisotos painotettiin vastaamaan suomalaisia miehiä valtakunnallisesti. Tutkimus kertoo, että valtaosa, eli 64 % miehistä ei tarkkaile säännöllisesti peniksen, kivesten ja muiden intiimialueiden hyvinvointia ja vain 23 % miehistä on ollut huolissaan eturauhassyövän mahdollisuudesta.

Nuoret vaikuttavat tarkkailevan intiimialueidensa hyvinvointia paremmin kuin iäkkäämmät, sillä 18–24-vuotiaista nuorista 56 % tarkkailee asiaa säännöllisesti, kun taas yli 75 vuotta täyttäneiden kohdalla osuus on vain 22 %, vaikka iäkkäämpiä eturauhassyövän mahdollisuus huolestuttaa enemmän. 

– Eturauhassyövän riski kasvaa iän myötä. Se löytyy usein sattumalta esimerkiksi PSA-testin tai muun tutkimuksen yhteydessä, sillä eturauhassyöpä on varhaisvaiheessa yleensä oireeton. Myöhemmässä vaiheessa oireita voivat olla esimerkiksi tihentynyt virtsaamistarve, erityisesti öisin, virtsasuihkun heikkeneminen tai katkeilu, taikka tunne siitä, ettei rakko tyhjene kokonaan. Myös vaikeus aloittaa virtsaaminen tai virtsaamispakko voivat olla eturauhassyövän oireita. Samoja, mutta hitaammin kehittyneitä oireita on myös harmittomamman ja yleisemmän eturauhasen liikakasvun yhteydessä, mikä voi hämmentää miehiä, syöpätautien erikoislääkäri Juha Kononen kertoo. 

Vaitonaisuus ja häpeä voivat estää syövän varhaisen toteamisen

Isällä tai veljellä todettu eturauhassyöpä jopa kolminkertaistaa riskin sairastua eturauhassyöpään, jolloin kannattaa jutella lääkärin kanssa PSA-testauksen ja muun seurannan merkityksestä. 

Osa miehistä kuitenkin arastelee intiimiasioista puhumista: lähisukulaisten tai aikuisten lasten kanssa intiimialueiden hyvinvointiin liittyvistä asioista on keskustellut 4 % suomalaisista miehistä ja kumppaninkin kanssa vain 18 % miehistä. Terveydenhuollon ammattilaisen kanssa keskustelevat etenkin iäkkäämmät miehet, 37 % yli 75-vuotiaista on jutellut aiheesta, mutta kaikista miehistä vain 24 % on ottanut intiimialueiden terveyden puheeksi ammattilaisten kanssa. Noin kolmasosa miehistä kokee omaavansa tai löytävänsä tietoa itse, mutta melkein joka kymmenes mies jättää keskustelun väliin häpeän vuoksi.

– Kannustan kaikkia rohkeasti puhumaan, jos eturauhasen terveys yhtään mietityttää. Eturauhassyövästä voi toipua, eikä myöskään miehiä usein pelottavia erektiohäiriöitä tule kaikille. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ja pienempänä syöpä havaitaan, sitä enemmän on hoitovaihtoehtoja ja paremmat mahdollisuudet erektion säilyttämiseen. Esimerkiksi ilman hormonihoitoa toteutetun sädehoidon jälkeen erektio-ongelmia on tyypillisesti vähemmän kuin leikkaushoidon jälkeen, Kononen toteaa. 

Docrates Mehiläinen valaisee tunnettujen patsaiden eturauhaset

Docrates Mehiläinen haluaa nostaa eturauhassyövän kahvipöytäkeskusteluihin ja valaisee tunnettujen patsaiden eturauhaset Kansainvälisenä miestenpäivänä 19.11. Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Helsingissä valaistaan Kolmen sepän eturauhaset, Tampereella Hämeensillan Pirkkalaisveistokset ja Turussa Paavo Nurmen patsas. Tempauksella kannustetaan miehiä keskustelemaan rohkeasti intiimialueiden ongelmista sekä terveydenhuollon ammattilaisten että läheisten kanssa, sillä avoin keskustelukulttuuri saattaa pelastaa henkiä. 

Lisätietoja: 

Juha Kononen, johtava ylilääkäri, syöpätautien erikoislääkäri, Docrates Mehiläinen 

Haastattelupyynnöt Mehiläisen viestinnän kautta: Noora Hostikka, +358505666101, noora.hostikka@mehilainen.fi 

*Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tutkimus toteutettiin IRO Researchin Tuhat suomalaista -tutkimuksen yhteydessä verkossa ja siihen vastasi yhteensä 980 miestä kahdella eri tiedonkeruukierroksella 18.–26.8.2025 ja 16.–24.9.2025. Tutkimuksen kokonaisotos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. 

Lue uusimpia tiedotteita

Elasestrantti sai Kela‑korvattavuuden 1.3.2026 alkaen

Rintasyövän hoidossa käytettävä elasestrantti on saanut Kela‑korvattavuuden 1.3.2026 alkaen Suomessa. Valmiste on suun kautta otettava selektiivinen estrogeenireseptorin hajottaja (SERD).

Lue lisää

Uusi lääkehoito seroosiin munasarjasyöpään 

Suurin osa (90 prosenttia) munasarjasyöpäkasvaimista on niin sanottuja epiteliaalisia syöpäkasvaimia. Epiteliaalinen munasarjasyöpä jaotellaan useisiin alatyyppeihin, joista yleisin on huonosti erilaistunut...

14 naista sairastuu päivittäin rintasyöpään: Jopa 74 % suomalaisista naisista pohtii rintasyövän mahdollisuutta

Suomessa todetaan rintasyöpä keskimäärin 14 naisella päivittäin. Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalan tekemästä tutkimuksesta* selviää, että yleisimmät rintasyövän oireet, kuten kyhmyt, tunnetaan...

Docrates Mehiläinen yhteistyöhön True Dosen kanssa

Docrates Mehiläinen on aloittanut yhteistyön True Dosen kanssa. True Dose on uusi ruotsalainen yritys, joka keskittyy lääkehoidon yksilöllistämiseen.

Miksi valita Docrates Mehiläinen?

  • Nopeus: syöpälääkärille muutamassa päivässä ja hoitoon viiveettä
  • Korkeatasoinen hoito: uusimmat hoidot ja tutkimukset, kokeneet ammattilaiset
  • Yksilöllisyys: oma hoitotiimi, räätälöity diagnostiikka ja hoito
  • Toinen mielipide: asiantuntijan arvio nykyisestä hoitosuunnitelmasta
010 773 2000

Ajanvaraus

ma–pe 8–16